Virallinen Karjala. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin.
  Šóńńźą’ āåšńč’English versionSuomalainen versio
  |Karjalasta |Kt:n symbolit   |Matkailua |  Yhteistoimintaa |  

Äänisen regatta ja Pankkiklubin purjehduskilpailut pidetään uudemman kerran Karjalan tasavallassa heinäkuussa

Äänisellä järjestetään heinäkuussa 41. purjehduskilpailut. Ääninen - 2012 - purjevenekilpailut sisällytettiin kuten edellisvuonnakin eli uuden perinteen mukaan Venäjän nuorisonasiain, urheilun ja matkailun ministeriön kansainvälisten, valtakunnallisten ja alueellisten urheilutapahtumien kalenteriin.

Äänisen regatan järjestelykomitea jo aloitti työnsä. Sen jäsenet pohtivat lähiaikoina teknisiä kysymyksiä ja käsittelevät luonnosta laajan tapahtuman kulttuuriohjelmaksi. Regattaan osallistunee urheilijoita Venäjän useilta alueilta ja ulkomailtakin.

Äänisen regatta järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1972. Sitä pidetään nykyisin aluetasavallan tärkeimpiin kuuluvana urheilutapahtumana. Tasokas ja vaativa kilpailu on samalla Venäjän purjehduksen cupkilpailu, johon osallistuu vuosi vuodelta yhä enemmän urheilumiehistöjä.

Tekninen tuki
Luotu 24 huhtikuuta 2012. Toimitettu 24 huhtikuuta 2012.
© KT:n valtiollinen IT-alan kehityskomitea, 1998-2018